Karttulan kumppanuuspöydässä annetaan vauhtia ikäihmisten hyvinvointiin

15.5.2019:

Kun Kirkonkylät palvelukeskuksina -hanke aloitti toiminnan Karttulan pilotissa alkuvuodesta 2018, nosti ydinryhmä ensimmäisen kehittämisillan tulosten perusteella kehittämiskohteiksi nuorten sekä ikäihmisten harrastustoiminnan ja hyvinvoinnin kehittämisen.

Ensimmäinen kevätkausi keskityttiin nuorten toimintaan. Järjestettiin mm. työpajoja koululla ja nuorten toiminnan kehittämisiltoja. Tulosta työskentelylle saatiinkin, kun Karttulan Pitäjäraadin tekemä hakemus rahoituksesta hyväksyttiin Kuopion kaupungin lähidemokratiajaostossa ja syksyllä aloitti työskentelynsä kaksi työparina toimivaa nuorisotyöntekijää.

Kun nuorten toiminta oli saatu myönteisille urille, oli seniorikansalaisten vuoro. Työskentely käynnistyi viime syyskuussa järjestetystä ikäihmisten hyvinvoinnin kehittämisillasta, johon osallistui edustajia paikallisista yhdistyksistä ja seurakunnista. Tuolloin yhdistysten ja seurakuntien toiminnasta saatiin tietoa koottua hyvin, mutta julkisista ja yritysten palveluista osallistujat jäivät kaipaamaan enemmän tietoa. Illan tuotoksena oli päätös järjestää kumppanuuspöytä, johon kutsuttiin koolle marraskuussa eri osapuolet, eli Kuopion kaupungin, seurakuntien sekä Karttulassa toimivien yhdistysten ja yritysten edustajat. 

Kumppanuuspöytä on työskentelytapa, jossa yhteen kokoontuvilla ihmisillä on yhteinen päämäärä ja tahtotila sen saavuttamiseen. Voit tutustua tarkemmin menetelmään Kumppanuuspöydän rakennusoppaasta.

Yhdessä tehden saadaan enemmän aikaan

Talvi on kulunut kuin siivillä. Yhtäkkiä ollaankin jo toukokuussa 2019 ja käynnissä on Karttulan kumppanuuspöydän neljäs kokoontuminen. Työskentely on ollut tuloksekasta. Kumppanuuspöydässä mukana on talven mittaan ollut Kuopion kaupungin viranhaltijoita usealta eri toimialalta, Tarjoomo -hanke, Pitäjäraadin/ydinryhmän jäsen, yritysten ja Yrittäjäkerhon edustajia, seurakuntien sekä yhdistysten edustajia.

- Parasta kumppanuuspöytätyöskentelyssä on fokusointi omaan kylään – se, että ollaan kaikkien karttulalaisten asialla ja toimitaan yhdessä, summaa Karttulan kumppanuuspöydän puheenjohtaja, kansanedustaja Tuula Väätäinen.

- Kumppanuuspöydässä rajat hälventyvät, kun tehdään yhdessä, tuumivat Erkki Taarasti Eläkeliiton yhdistyksestä ja Tuulikki Vesterinen Karttulan Kylätoiminnasta. Karttulassa on paljon aktiivisesti toimivia yhdistyksiä ja kylillä toiminta on esimerkillistä. Kumppanuuspöytä on tuonut erinomaisesti eri toimijat yhteen miettimään mitä tarvitaan ja mitä voidaan tehdä.

Kumppanuuspöytätyöskentelyn jatkeeksi on syntynyt useita alaryhmiä, jotka työstävät yhdessä päätettyjä asioita käytännössä eteenpäin. – Työryhmät toimivat itsenäisesti ja panevat tuulemaan niin, että en enää oikein edes pysy perässä, mitä kaikkea ne tekevät, iloitsee toimintaa Kirkonkylät palvelukeskuksina -hankkeen puolesta koordinoinut kumppanuuskehittäjä Seija Korhonen. Muutenkin Karttulassa tartutaan toimeen ripeästi. Korhonen on lähettänyt aikaisemmin suunnitteilla olleen palvelutarvekartoituksen lomakkeen tutustuttavaksi ja kokouksessa odottaakin iloinen yllätys: Lomake on jo täydessä käytössä ja vastauksiakin kerätty kymmeniä. 

Paikalliset tahot jatkavat tietojen keruuta palvelukyselyllä ja syksyllä ne koostetaan yhteen. Tähtäin näissä kehittämistoimissa on ensi vuonna.

Uuttakin toimintaa on kehitetty, mutta koska Karttulassa on aktiivisia toimijoita ja paljon erilaista toimintaa, ei uuden kehittäminen ole itse tarkoitus. Täälläkin on törmätty samaan ongelmaan kuin niin monessa muussakin paikassa, eli tiedon kulkuun. Ongelman selättämiseksi kumppanuuspöydässä on ideoitu hanketta, jossa tehdään näkyväksi ikäihmisille suunnatut palvelut Karttulassa. ViaDia on lupautunut hallinnoijaksi. Hankkeessa halutaan koota ikäihmisille suunnattu eri sektoreiden toiminta ja palvelut yhteen sekä kehittää monikanavaista viestintää tiedon levittämisen tueksi.

- Positiivisesti on yllättänyt se yhteismielisyys, jolla hoidamme asioita yhdessä täällä Karttulassa, miettii Kaarina Hoffren vapaaseurakunnasta.

- Kumppanuuspöydän kautta saadaan aikaiseksi asioita, mihin oma aika ei riitä millään yksin, kertoo Tuula Makkonen Evl seurakunnasta. 

Monia muitakin kehittämisasioita on työn alla, joista voi mainita mm. vapaaehtoistyön koulutus ja ikäihmisten palvelutarpeiden selvitys.

– Kumppanuuspöytätoimintaa kaavaillaan levitettäväksi myös muille Kuopion pitäjäraatialueille, kertoo kaupungin yhteistyökoordinaattori Mika Tsupari. – Teemat valitaan alueiden tarpeiden mukaan, hän jatkaa.

Virkistystä sivukylien ikäihmisille

Yksi konkreettisesti etenemään lähteneistä asioista on toukokuisena aamupäivänä järjestetty ensimmäinen virkistäytymispäivä ikäihmisille. Parikymmentä osallistujaa tuli paikalle heille järjestetyin taksikyydein ja osa tuli omilla kyydeillä. 

Päivän ohjelmassa oli tutustumista asukastuvan toimintaan, ruokailu, yhteislaulua ja ilmaiset arpajaiset. Tilaisuuden järjestivät Karttulan Pitäjäraati, asukastupa, seurakunta, kotihoito ja järjestöt. 

Tilausta toiminnalle tuntuu olevan. – Tapahtuman koko laajentui matkan varrella ja ruokaa tilattiin kolminkertainen määrä aluksi ajateltuun, kertoo käytännön järjestelyitä paikan päällä pyörittänyt asukastupaohjaaja Eija Kulin. – Kutsuja oli jaettu ja puskaradion kautta sana kiiri laajemmallekin. – Hyvin tieto tavoitti ihmiset, osallistujia oli noin 55, hän jatkaa. Tunnelmia virkistäytymispäivästä voi katsoa ja kuunnella Asukastuvan Facebook-sivulta https://www.facebook.com/257279471621618/videos/2381535885416345/ 

Avauspuheen pitänyt Karttulan pitäjäraadin puheenjohtaja Hannu Halonen lupaili toiminnalle jatkoa.  – Seuraavaksi voitaisi tehdä esimerkiksi päiväretki taksikyydein lähiseuduille, vaikkapa Riuttalan talomuseoon, hän ehdotteli. Osallistujat nyökkäilivät innostuneesti.


Teksti ja kuvat: Tuula Palojärvi

 

 
 
Sivukartta | Tulosta | Sivun alkuun
Sunprofile