Vuolenkoski - viiden tähden kylä

Opintomatka 21.9.2018:

Matka kohti Vuolenkoskea käynnistyi aamulla ensimmäisten osalta varhain, kun kauimmainen lähtijä oli startannut autonsa Sukevalla jo ennen kukonlaulua. Yhteinen linja-auto lähti aamuseitsemältä Siilinjärveltä, keräillen matkalaisia kyytiin myös Kuopiosta ja Varkaudesta. Pari ilmoittautunutta joutui peruuttamaan viime hetkellä lähtönsä, mutta viidentoista hengen porukalla antoisasta päivästä nautittiin.

Menomatkalla pysähdyimme ensin kahvitauolle Punaisen piipun kievarissa Juvalla ja lounas oli tilattu Heinolan Lähiruokatorin Heilaan, joissa nopeimmat ehtivät myös hiukan ostoksille. Maittavan lounaan lomassa toimitusjohtaja Minna Ikonen kertoi Heilan historiasta ja toiminnasta. Erityisen mieltä lämmittävää on se, että Heilassa myytävät tuotteet ovat kaikki Suomessa tuotettuja ja valmistettuja, muutamia ymmärrettäviä poikkeuksia lukuun ottamatta. Esimerkiksi kahvi ei Suomessa kasva.

Kyläkierroksella 

Perillä Vuolenkoskella bussiin hyppäsivät Vuolenkosken kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Paronen sekä Omakylä Vuolenkoski Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville pisto, jotka kertoivat kiertoajelun aikana tarkempia tietoja kylästä ja sen tapahtumista.


Vuolenkoskella toimii Suomen ensimmäinen kyläläisten omistama elinkeinoyhtiö Omakylä Oy, jonka toiminnan yksi keskeinen osa-alue on Koskenrannan asemakaava-alue, jonka tonttien myynnistä Omakylä vastaa.

Ensimmäinen pysähdys oli upouudella Vuolenkoski Areenalla. Kylän yhteinen, usean vuoden voimanponnistus on juuri viettänyt avajaisiaan. Hallin rakentamiseen saatiin valtionavustusta 400 000 €, Iitin kunnan maksama osuus oli 740 000 € ja Vuolenkosken kylän osuus 200 000 €. Tämän lisäksi kylä on panostanut välineiden hankintaan sisältäen mm. salibandykentän laidat ja kuntosalivälineet.


Poikkesimme myös Kyläpisteellä, joka toimii koko kylän yhteisenä olohuoneena ja yritysten tarjoamien palveluiden paikkana. Kyläpisteellä palvelee kyläemäntä mitä erilaisimmissa asioissa. Hyvät hoksottimet on sillä yksin asuvalla emännällä, joka käy ilmoittamassa kyläemännälle, kun lähtee marjametsään. Näin tiedetään alkaa etsimään, mikäli marjastajaa ei kuulu määräaikaan mennessä takaisin.


Kyläpiste on kyläläisten yhteinen olohuone.

Kehittäminen on pitkäjänteistä toimintaa

Iltapäivä kului 1886 rakennetulla tunnelmallisella Seuratalolla, jossa saimme paljon tietoa ja ajatuksia herättäneen infopaketin Vuolenkoskesta ja tavasta toimia siellä. Vuolenkoskella on uskomaton me-henki, jonka siivittämänä alle 500:n vakituisen asukkaan kylällä tunnutaan tekevän ihmeitä.

1980 perustettiin Vuolenkosken kyläyhdistys, kun kylän väkiluku laski laskemistaan. Käänteentekevä asia oli 1999 käynnistynyt kevyenliikenteen väylän rakentaminen. Kaikki eivät ole aina jaksaneet uskoa isojen projektien toteutumiseen, mutta niin vain on niissä onnistuttu hurjalla talkoo-hengellä. Myös varainkeruuta on osattu tehdä idearikkailla tavoilla, mm. kevyenliikenteen väylän valaistus on rahoitettu nimikkovalopylväillä, joita paikallisten lisäksi ovat lunastaneet muutkin kuin kylällä asuvat. Tämän ensimmäisen ison projektin myötä kylän väkiluku kääntyi nousuun. Saadun EU-rahoituksen myötä hanke päätyi aikanaan tarkastukseen, jonka lopputulos oli, että hanke oli toteutettu viimeisen päälle hyvin, viiden tähden arvoisesti.

Vuolenkoskella jaksetaan katsoa kauas ja kehittäminen on määrätietoista. – Pitkäjänteisyys on avainsana, asiat eivät tapahdu hetkessä, painotti Pauli Pethman puheenvuorossaan. Kun kylällä päätetään yhdessä isosta tavoitteesta, kerätään varoja tämän toteuttamiseksi vuosia. Vastikään avatun liikuntahallin osalta perustettiin työryhmä jo vuonna 2011. – Kun tehdään, niin silloin tehdään, jatkoi Pethman. Isossa hankkeessa on tapahduttava koko ajan, että ei pääse jäähtymään. Hän muistutti myös, että aina kun tehdään talkoita, pitää olla kivaa ja tarjoilun pitää pelata. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan ja jokaiselle löytyy jotakin tekemistä. Jokaisen panos on tärkeä ja siitä pitää muistaa kiittää.

Pauli Pethman

Iltapäivän koulutussessiossa tuotiin esiin vahvasti yhteistyökumppaneiden kanssa toimimista. Yhteistyön on oltava vastavuoroista. Pitää muistaa huolehtia, että kaikki yhteistyökumppanit saavat myönteistä julkisuutta.

Nuorempi polvi kasvaa mukaan

Vuolenkoskella myös lapset ja nuoret ovat mukana talkoissa ja kasvavat tämän myötä yhteiseen tekemiseen. Monet tämän päivän aktiivisista, noin kolmekymppisistä toimijoista ovat olleet mukana toiminnassa pienestä pitäen. OmaVerkko -hankkeen myötä kylällä tapahtui ”veretön vallankumous” ja hanketta tehneet ovat nyt kylävaikuttajia. Hankkeen toteutti viiden kylällä varttuneen nuoren aikuisen joukko, joista osa oli jo kyläalueen paluumuuttajia. 

Kotimatka käynnistyi Vuolenkosken Maaseutunaisten loihtiman maukkaan päivällisen jälkeen. Tähän juttuun on mahtunut vain pieni osa kaikesta siitä, mitä päivän aikana näimme ja kuulimme. Päät pyörällä ja hieman hengästyneinä jäimme päivän antia sulattelemaan, kun kotiin palattiin iltamyöhällä. Monia konkreettisia vinkkejä saatiin päivän aikana ja kotiin vietäväksi eväiksi tuli kopallinen asennetta sekä tekemisen meininkiä!

 

 

 
 
Sivukartta | Tulosta | Sivun alkuun
Sunprofile