Yleishyödylliset kehittämishankkeet

Yleishyödylliset kehittämishankkeet, jotka ovat saaneet Mansikka ry:ltä myönteisen rahoituspäätöksen:

Kulttuuri kylässä

Hankkeen tavoitteena on pilotoida kulttuuripalveluja ja -elämyksiä, joita voidaan toteuttaa helposti eri-ikäisten kanssa ja erityisesti kuntakeskusten ulkopuolella Sisä-Savon (Rautalampi, Suonenjoki, Tervo ja Vesanto) ja Konneveden kunnan alueella. Kulttuuria pyritään viemään lähelle kaikenlaisia ihmisiä ja tavoittaa erityisesti myös sellaisia ihmisiä, joita kulttuurielämykset eivät ole vielä tavoittaneet aiemmilla toimintatavoilla. Hankkeen avulla halutaan myös monipuolistaa jo kulttuuripalveluja aiemmin käyttäneiden ihmisten kokemusmaailmaa laajemmin. Hankkeen yksi tavoite on lisäksi lasten ja eritysesti alueella asuvien nuorten saaminen osalliseksi kulttuuritoimintoja. Kulttuuri kylässä -hankkeen toteuttaa Sisä-Savon sävelet ry. Yhdistyksen kotisivut löytyvät osoitteesta www.savelet.info . Hankkeen projektipäällikkö on Milja Markkanen (sisasavonsavelet@gmail.com)

Jääpallo kaikille - Lasten ja nuorten liikunnallinen aktivointi kylillä

Hanke välittää tietoa jääpallosta eri kuntiin ja kouluttaa kuntiin ns. lajiyhteyshenkilöitä, jotka jatkossa yhdessä paikallisten seurojen kanssa jatkavat jääpallotoimintaa alueella. Hankkeessa pyritään kehittämään seurojen yhteistyötä ja lisäämään toimintoja maaseutualueiden kylätaloilla/koulujen ympäristössä. Hankkeen toteuttaa WP 35. Lisätietoja hankkeesta Timo Heiskanen (timo.heiskanen@fingrid.fi).

​Liiku leikkien - yhteisöllisyyttä rakentaen, perinteitä kunnioittaen

​Lasten ja nuorten liikunta sekä liikunnalliset leikit ovat viime vuosina vähentyneet. Perinneleikit ovat leikkejä, joita on leikitty suomalaisessa yhteiskunnassa jo vuosikymmenien ajan. Yleensä leikkejä on opetettu lapselta toiselle ja aikuiset omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Hankkeen tavoitteena on lisätä perinneleikkien ja perinneurheilun tunnettavuutta, harrastajamääriä ja käyttöä eri ikäisten liikuttamisessa. Hankkeessa luodaan uusi yhteistyöverkosto perinneleikkien ja perinneurheilun järjestämiseen Mansikan alueella. Hankkeen projektipäällikkönä toimii Jorma Rajakannas (jr.lepu@gmail.com).

 

 
 
Sivukartta | Tulosta | Sivun alkuun
Sunprofile