Ajankohtaista

02.10.2019

Yleishyödyllistä rahoitusta harrastusvälineisiin ja kansainvälisyyden kehittämiseen

Mansikan hallitus päätti kokouksessaan 2. lokakuuta yleishyödyllisen rahoituksen linjauksista vuodelle 2020. Linjauksen mukaan yleishyödyllistä rahoitusta ohjataan harrastusvälineiden hankintaan ja kansainvälisyyden kehittämiseen. Linjauksen mukaisiin kehittämishankkeisiin on ensi vuonna käytettävissä kaikkiaan 168 000 euroa.

Päätetyt linjaukset perustuvat Mansikan toiminta-alueensa yhdistyksille ja organisaatioille järjestämään sähköiseen kyselyyn. Kysely toteutettiin ajalla 26.8.–19.9. ja siinä kysyttiin lyhyen sekä pitkän tähtäimen rahoitustarpeita. Kyselystä viestittiin laajasti some-kanavissa ja useissa uutiskirjeissä. Vastauksia saatiin 40 kappaletta.

Lisätietoja, Kehittämisyhdistys Mansikka ry, vs. toiminnanjohtaja Kirsi Manninen, 045 131 5077, kirsi.manninen(at)mansikkary.fi




« Takaisin
 
 
Sivukartta | Tulosta | Sivun alkuun
Sunprofile