Ajankohtaista

05.11.2020

Mansikan rahoitusta ehtii hakea vielä tänä vuonna

Kehittämisyhdistys Mansikka ry:n ohjelmakauden 2014–2020 Leader-rahoitusta on vielä saatavilla. Mansikan tämän vuoden viimeinen kokous, jossa tukihakemuksia käsitellään, on joulukuun 9. päivä. Tähän kokoukseen tulevat tukihakemukset tulee olla palautettuna Mansikalle viikolla 47, jotta ne voidaan käsitellä joulukuun kokouksessa.

Tämän ohjelmakauden varojen jako päättyy alkuvuodesta 2021, joten nyt kannattaa laittaa kehittämisideoille vauhtia, kannustaa toiminnanjohtaja Kirsi Manninen. –Tuki on tarkoitettu kehittämiseen, jolla haetaan liikevaihdon kasvua ja työllistävyyttä. Ministeriön meille myöntämän lisäkehyksen ansiosta voimme vielä jakaa rahoitusta hyville ideoille.

Tällä ohjelmakaudella Mansikka on tukenut jo lähes 70 yritystä, joista aloittavia yrityksiä on ollut yli puolet. -Investointituella moni yritys on voinut kehittää toimintaansa, kun ollut tarve vaikkapa hankkia koneita ja laitteita. Tuki on tuntuva, enimmillään 35 prosenttia kokonaiskustannuksista.

Manninen innostaa myös rohkeasti kokeilemaan, kun mielessä on esimerkiksi uuden tuotteen, palvelun tai toimintamallin suunnittelu ja kehittäminen. -Enimmillään 10 000 euron tuella voi hankkia mm. tarvittavia asiantuntija- ja ostopalveluja, joita usein uutta kokeillessa tarvitaan.

Mansikan hallituksen linjauksen mukaisesti yhdistysten ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen tuki on kohdennettu tänä vuonna teemahankkeiden kautta. Kaikkiaan yli 50 eri toimijaa on jo saanut Mansikalta tukea kuluvalla kaudella. Tuella on paranneltu yhteisiä tiloja ja hankittu erilaisia harraste- ja liikuntavälineitä. Viimeisimmällä teemahankkeella tuettiin kaikkien yhteisessä käytössä olevien luontokohteiden rakentamista ja kunnostamista.

Uusi rahoituskausi 2021–2027 alkaa kahden vuoden siirtymäajalla. Tällöin käytössä ovat uuden kauden rahat, mutta vanhan kauden lait ja säännöt.

Lisätietoja antaa, Kehittämisyhdistys Mansikka ry, toiminnanjohtaja Kirsi Manninen, Puh. 045 131 5077, kirsi.manninen(at)mansikkary.fi




« Takaisin
 
 
Sivukartta | Tulosta | Sivun alkuun
Sunprofile